Valjakkomalli

Valjakkomalli pohjautuu vankkaan teoriapohjaan ja ammatilliseen rakkauteen

Valjakkomallin on kehittänyt Riina Palmu ja Taina Toivettula. Yhteisenä päämääränä heillä oli kehittää toimintamalli, jolla ihmiset sitoutuvat yhteisen päämäärän tavoittamiseen. Perus edellytyksenä on kuitenkin se, että mallin tulee tukea myös niitä henkilöitä jotka tarvitsevat erityistä tukea. Riina Palmu ja Taina Toivettula on antanut valjakkomallin yksinoikeudella Kohti työelämää Ry:n vapaaseen käyttöön.

Yhteistyötaidot ovat nousseet työelämän odotuksissa keskeisiksi.  Mallin kehittämisvaiheessa tarkennettiin tavoitetta siihen, että ihmiset saadaan itseohjautuvaksi ja yhteisvastuulliseksi tavoitellessaan yhteistä ennalta sovittua päämäärää.

Mallissamme korostuu yksilön vapaus, jotta kokonaistulos olisi paras mahdollinen. Erilaiset näkemykset koetaan vahvuutena, eikä toisinajattelijoita suljeta ryhmän ulkopuolelle. Tärkeää on kuitenkin, että hekin ovat sitoutuneita yhteiseen hyvään pyrkimiseen. Erilaiset ihmiset mahdollistavat myös yhdessä oppimisen.

Olemme pohjanneet valjakkomallimme Kolbin oppeihin. Kolb määrittelee oppimisen prosessiksi, jossa kokemus muuntautuu tiedoksi. Kaikki kokemus ei kuitenkaan aikaansaa oppimista, mutta se luo perustan ja mahdollisuuden oppimiselle. Käytäntö, reflektio, teoria ja toiminta kuuluvat oleellisena myös ammatilliseen kehittymiseen, ja jonkun alueen yksipuolinen painottaminen johtaa aikaa myöden suppeaan oppimiseen.

 

Valjakkomallin käyttö erityisen vaativilla nuorilla.

Valjakkomallin syntytarina

Alaskalaisen Nomen pikkukaupungin lääkäri sähkötti avunpyynnön Yhdysvaltojen terveysviranomaisille tammikuussa 1925. Nomessa raivosi kurkkumätäepidemia, lääkettä ei riittänyt kaikille, ja kaupungin satama oli jäässä. Nomelaisten kohtalo riippui nyt rekikoirista, joiden oli kiidätettävä kaupunkiin lääkkeitä Alaskan hyisessä talvessa. Ajamista ei helpottanut se, että pakkanen oli nostanut ilmaan sankkaa utua, joka peitti näkyvyyden lähes täysin. Evans joutui tekemään kaikkensa, jotta koirat olisivat pysyneet kantavalla alustalla ja välttäneet lukuisat railot: Matkaa oli taitettavana yli 1000 kilometriä, ja pakkasta oli yli 52 astetta, mikä oli kylmin mitattu lämpötila 20 vuoteen. Rekikoiravaljakko toimii ainoastaan vahvan luottamuksen pohjalta. Yhtä rekikoiravaljakoista ohjasti Evans. Hän joutui tuon tuostakin kääntämään valjakon suuntaa äkkiä, jotta jää ei olisi murtunut koirien ja reen alla.

”Minä luotin koiriin, ja koirat luottivat minuun. Aivan kuin niillä olisi ollut kuudes aisti ja ne olisivat lukeneet ajatuksiani”, Evans muisteli myöhemmin. Valjakkoajo on tiimityötä. Kun valjakko suuntasi Alaskan hyiseen erämaahan, kaikkien koirien oli tiedettävä paikkansa. Yksi valjakkoajaja oli Shannon, joka kylmettyi pahoin matkan aikana. ”Koirat joutuivat kestämään matkan aikana uskomattomia koettelemuksia”, Bill Shannon kertoi myöhemmin sanomalehtihaastattelussa. ”Kunnia ei kuulu minulle, vaan todellisia sankareita ovat rekeä vetäneet koirat.” Seerumi saatiin ajoissa Nomeen, tauti surmasi vain kuusi nomelaista. Raskas taival kovassa pakkasessa oli kannattanut. Valjakkojen vahva usko toisiinsa ja erinomainen luottamukseen perustuva tiimityöskentely pelasti tuhansia henkiä.